Etusivu    Ilmakuvat    Lentopäiväkirja 



LENTOPÄIVÄKIRJA


Toukokuu 2010

14.5. paikallista

Kokopäivän tuuli meuhtoi aikalailla, mutta illalla näytti tyyntymisen merkkejä joten innostuin lähtee pellonlaitaan Vääräkoskelle. Päätös oli oikea sillä heti saattoi ponkaista tuulen puolesta ilmaan kun sai kamat levitettyä.

Jaakkolanmäki

 

ja Suihkonmäki

 

Alkais olla pikkuhiljaa kattoremontti ajankohtaista.

 

Haastelin Aarnoa mukaan mutta moitti kovasti tuulen voimakkuutta. Onhan siinä tosiaan pientä värettä pinnassa :)

 

Kävi muuten sillai että soittelin Aarnolle ja lupasin tulla mökin päälle pyörimään, mutta ketään ei näkynyt, olivat varmaan saunassa just tuolloin. No Aarno huomas kuitenkin minut sitten hiukan myöhemmin järven toisellapuolella, mutta kadotti näköyhteyden hetkenpäästä ja alkoi huolestua että onko sattunut jotain. Soitteli sitte ympäri kylää että onko näkyny lentäjää missään. No emännällekin oli soittanut ja sai kuulla että tuossa se pörrää keskustan lähellä joten nou hätä.

 

 

Näkymää Kotikylälle

 

Siellä on laajennus menossa kotitalossa, eli uusia pesutiloja rakennetaan vanhuudenpäiville.

 

Jatkoin lentoa kotikylältä Niinikylälle ja sieltä Keskustaan ja takaisin starttipellolle. Taas oli kivaa.