Etusivu    Ilmakuvat    Lentopäiväkirja 



LENTOPÄIVÄKIRJA

Tällä lennolla on otettu kuvia paljon enemmän kuin mitä tässä jutussa on esillä. Jos kaipaat kuvaa jostakin lentoreitin kohteesta niin voit kysellä kuvaa sähköpostilla.


Kesäkuu 2016

15.6.2016

No niin se sitte päättyi puolenvuoden lentotauko tänään. Vapaa-aika on menny lintubongaukseen tänävuonna ja lentovehkeet on saanu huilata oikeen urakalla. Hienosti kuitenkin kaikki sujui vanhasta muistista ja pikku päräyksen tein Vääräkosken maisemissa. Paikalla oli myös Kuoppamäen Janne joka oli katkaisemassa yli vuoden lentotaukoa. Myös kaksi oppilasta oli tullut suorittamaan kurssilentoja Aarnon valvonnassa.

Tuulta hiukan ensin pidettiin ennenkö maasta tohdittiin irtaantua. Minua käytettiin tuulityhmyrinä eli kävin ensin kokeilemassa keliä ennen oppilaiden lentoja. Hiukan vielä ravisteli termiikit mutta ei pahasti.

Muutama kuva lentopaikan ympäriltä. Kauemmaksi en viitsinyt lähteä ku onhan nämä maisemat koluttu jo moneen kertaan 18 vuoden aikana. Mukava fiilis tuli onnistuneen lennon jälkeen ja kyllä kannatti käydä tuulettumassa.

 

Perännejärven maisemia