Etusivu    Ilmakuvat    Lentopäiväkirja 



LENTOPÄIVÄKIRJA


Kesäkuu 2010

22.6 Killinkosken lenkki

Ennusteen mukaan piti olla ihan kelpo keliä luvassa tälle illalle mutta toisin kävi. Aikamme odoteltiin Kimmon ja Heikin kanssa termopuuskien lauhtumista ja kun alkoi näyttämään siedettävältä niin ponkaisin ilmaan. Aika keikukusta kuitenkin kaikenaikaa mutta päätin kuitenkin kävästä vähän matkan päässä Killissä kun oli tarkoitus kuvata
vävypojan talotyömaatakin. Ihmettelin siinä samalla hiukan että mitä ne pojat jäi sinne pellolle odottelemaan.

 

Siinähän sitä meikäläisellekin pientä puuhaa aina välillä ku lentämiseltä ehtii :) Nytkin lähdin suoraa tuolta pellonlaitaan. Konesaumakaton teko meneillään ja räystäitä rustataan pellimiesten edellä.

 

 

Etten sanoisi hiukan piilossa kameralta

 

Inkan tehtaat hallitsevat Killinkosken keskustamaisemaa.

Tästä sitten ajelin takaisin kohti lähtöpeltoa. Pikkuhiljaa pudottelin korkeutta matkan edetessä ja mitä alemmaksi tulin sen röykkyisemmäksi kävi keli. Pojilla siellä pellolla edelleen siivet levällään ja arvasin että oli alkanut uudelleen tuuli puhaltamaan ja katsoivat viisaammaksi jättää lentämättä. Saavutin pellon loivassa laskussa kierroksia pudottaen ja kun näytti siltä että pellon poikki menevä n.50metrin etäisyydellä kulkeva lankalinja ylitettäisiin kevyesti sammutin koneen pintakaasulta. Välittömästi sammuttamisen jälkeen kasvoi kuitenkin vajooma jyrkästi ja alkoi näyttämään yllättäin siltä että lankalinjaa ei ylitettäiskään turvallisesti ja starttinappiakaan ei kerkiä enää etsimään joten tein salamaratkaisun ja käänsin takaisin melko
kovaan ja röykkyiseen myötätuuleen hiukan lankalinjakorkeuden yläpuolella. Myötätuulen suunnassa oli pitkässä kasvustossa oleva pelto joten
myötätuulilasku kovassa tuulessa sinne ei tuntunut yhtään järkevältä vaihtoehdolta joten koukkasin kiireesti matalissa vielä vastatuulen suuntaan
ja kun pinnoissa jo oltiin tultiin pehmeään peltoon vinottain heilurissa melko reippaasti ja senverran tömähti että nyt on reisilihas
kipee ja moottorin runkoputkikin hiukan vääntyi.

Mitä tästä opimme ?
Älä milloinkaan sammuta laskussa moottoria ennenkö olet ylittänyt poikittaisen lankalinjan ja toisaalta pidä korkeutta langan ylitykseen
todellakin riittävästi jos vaikka kone sammuiskin yllättäin. Kantapään kautta pitää oppia näköjään vieläkin.

Tuossa laskukuvio piirrettynä