Etusivu    Ilmakuvat    Lentopäiväkirja 



LENTOPÄIVÄKIRJA


Helmikuu 2011

24.2 Jyväskylässä paukkupakkasessa

Monasti olen katellut nuita Jyväskylän kaupungin rantamaisemia autolla ohi ajaessani ja miettinyt että joskus olis mukava tuossakin lentää movalla
Matalissa kerrostalojen ohi pitkin rantaviivaa. Nyt sitten päätin lähteä tuonne kun sain tietää että kaupungin edustalle Jyväsjärven selälle
oli aurattu leveä kiitotie tulevaa laskuvarjotapahtumaa varten ja autollakin pääs perille asti. Ainoa iso miinus oli lähtiessä liki 30 asteen pakkanen.

Jyväsjärvelle saavuttuani oli elohopea vielä -24 astetta eli melko ravakkata keliä lentohommiin, mutta ei se auttanut alkaa kengänkärkiä
tuijottelemaan vaan heti vehkeet levälleen ja ilmojen teille. Paikallisia ilmavoimia edusti Mika joka oli jo siellä lyömässä tuulipussia pystyyn kun ajoin jäälle. Myöhemmin paikalle saapui vielä Hopposen Jani.

 

Näin mahtava starttipaikka Jyväskylän keskustan edustalla.

 

Lutakon satama

 

Rantahökkeleitä rivissä

 

 

 

 

 

Ongelmaksi muodostui myös melko matalalla oleva jäätävä sumupilvi joten kaupungin päälle ei voinut oikein mennä vaikka siihen lupa tornista
olikin.

 

Lento jäi sitten melko lyhyeksi kun ei laajemmalle keskustan päälle viittinyt mennä. Kylmyys tietysti kans lyhenti tehokkaasti lentoaikaa.

Laskeuduttiin sitten Mikan kanssa alas lämmittelemään ja startattiin hetken päästä uudestaan. Tarkoitus kierrellä hiukan etelämpänä.

Itse suunnistin Vaajakosken suuntaan toivossa että löytäisin yhden kohteen josta pitäisi ottaa kuulemma talvikuvia.

 

Voimalaitos puhkuu näillä keleillä täysillä palkeilla jotta edes jossakin lämmin ois.

 

Haapaniemeä

 

Haapaniemen veneilykeskus

 

 

 

Laurinniemen asutusta

 

 

Sitten alkoi sormet olemaan jo niin jäässä että oli pakko kääntyä jo takaisinpäin

Paluumatkalta pari kuvaa

 

Äijälänsalmi Kuokkalan ja Äijälän välissä

 

Lennon aikana oli paikalle saapunut lisää paikallista ilmapuolustusta, tosin hiukan myöhässä koska ilmatilaloukkaus oli jo tehty.

Startti ei mennyt ihan suunnitellulla tavalla

 

liikaa vetoa A-liinoista jolloin etureuna taittuu estäen liitimen normaalin muodostumisen lentäväksi siiveksi...

löysän siiven etureuna taittuu ja peli on menetetty.

Tosimies ei kuitenkaan luovuta tässävaiheessa vaan taistelee viimeiseen männän iskuun saakka, niin kauan kannattaa painaa menemään vaikka sitten mahallaan jäätävasten kun pikkusenkin vielä tuntuu
työntöä selässä, sillä eihän sitä tiedä vaikka se siitä vielä lähtis.

 

Mukava reissu ja kannatti lähteä vaikka olosuhteet eivät parasta tarjonneetkaan.