Etusivu    Ilmakuvat    Lentopäiväkirja 



LENTOPÄIVÄKIRJA

Tällä lennolla on otettu kuvia paljon enemmän kuin mitä tässä jutussa on esillä. Jos kaipaat kuvaa jostakin lentoreitin kohteesta niin voit kysellä kuvaa sähköpostilla. Kuvien luvaton käyttö ja kopiointi kielletty !


Lokakuu 2014

1.10 Tampere

Maanantaina saapui varaosat moottoriin ja taas on uusi mela akselinpäässä pyörimässä joka taas antaa siivet selkään. Kovasti poltteli päästä testaamaan että pysyykö potkuri paikoillaan . Keskiviikko näytti hienolta joten suunnistettiin Aarnon ja Mäkiän Pasin kanssa Tampereelle aikomuksena kokeilla josko päästäis ihan Pirkkalan lähialueelle lentelemään ja vielä ihan virka-aikana ja ilman Transpondereita tietysti. Pientä siirtymää aateltiin lentää joten kuskikin oli mukana. Aarno soitti lennonjohtoon ja siellä lennonjohtaja kyseli että millä te lennätte ja kun sai kuulla että moottoroidulla varjoliitimellä, niin puhelimesta kuului että "kuulostaa huolestuttavalta" lupa kuitenkin heltisi pienen epäröinnin jälkeen ja saimme plaanin Tampereen CTR alueen ylitykseen max 1500 jalkaa.

Starttipelto löytyi heti Pirkkalankylältä kirkon kupeesta. Minulle sattui ekaa kertaa sellainen kömmähdys että kamera unohtui kotiin. Onneksi Pasilla oli mukana toinen kamera joten lainasin sitä. Outohan se oli käyttää mutta tällaisia yleismaisemakuvia sillä ihan hyvin sai otettua.

 

Pirkkalankylän kirkko näkyy vasemmalla ja starttipelto oikealla

 

Minä hoidin radioliikenteen muiden seuratessa minua. Jostain syystä tälläkertaa pysyi parvi kasassa eikä hajonnut taivaan tuuliin kuten yleensä on tapana :) Radioliikennettä oli jonkinverran kun Hornetitkin suihkivat alueella joten lennonjohtaja ilmoitteli meistä muulle liikenteelle useaan otteeseen.

Kolmostie siinä menee Rajasillalle kohti Vaasaa

 

Lensimme Pirkkalasta kohti Itää Messukylän suuntaan.

Naistenmatka nimistä kaupunginosaa

 

Haikka ja Loukonlahti lukee kartalla näillä kohilla. Vesistöön työntyy Nikkilänniemi

 

Härmälä. Oikealla Pirkkahalli jossa on oltu kymmeniä kertoja koiranäyttelyssä.

 

Matka etenee ja tässä ollaan jo Rantaperkiön maisemissa. Vasemmalla Hatanpää. Keli oli hiukan möykkyinen ja ylätuulikin puhalteli sivumyötäisesti. Eipä tullut innostuttua tälläkertaa kovin suuriin kuvaussessioihin, kun oli outo pieni kamera ja radioliikennettäkin piti seurata, eikä hirveesti varalaskupaikkojakaan jokakohdassa ja pysyykö se potkurikaan matkassa :)

 

Iidesjärvi ja etualalla Nekala

 

Näsinneulakin siellä jököttää.

 

Tuonne takana näkyvään Aitolahden perukkaan ollaan menossa. Kohta pitää ilmoittaa CTR ulos kymmenen minuuttia, teiskon suuntaan.

 

Motaria pitkin mennään kohti Jyväskylää. Ratsastuskeskus vasemmalla.

 

Tässä sitten taas painettava tangenttia ja kerrottava CTR ulos ja lentosuunnitelman päätös.

 

Laskeuduimme tuonne Nurmi nimisen kylän sänkipellolle ja näin oli hieno kaupunkilento ohi. Tämän jälkeen kuski saapui ja kamat kyytiin ja kohti Tampereen ruuhkaa. Kiitokset lentoseuralle ja kuljettajalle joka mahdollisti pienen siirtymän. Kuvia olis tullu otettua varmasti enemmän ja monipuolisemmin omalla kameralla mutta hyvä näinkin ja kiitokset Pasille kameran lainasta.