Etusivu    Ilmakuvat    Lentopäiväkirja 



LENTOPÄIVÄKIRJA


Toukokuu 2010

21-23. 5 Ruotsin reissu

Lähdettiin käymään Ruotsin paramoottoritapahtumassa Västeråsissa. Suomesta oli 9 paramotoristia paikalla tapahtumassa joten edustus oli hyvä.

Perjantaina Iltapäivällä saavuttiin hyvissä ajoin Turkuun ja kulutettiin aikaa Aurajoen rannalla aurinkoisessa hellesäässä.

 

Siinä se notkahtanut silta on vielä yhtenä kappaleena

 

Ruissalo oli seuraava ajanviettopaikka ennen laivan saapumista. No sieltähän se yölaiva jo tulee joten eiköhän lähdetä satamaan. Muun joukon tapasimme satamassa viime minuuteilla ennen laivanlähtöä. Laivamatka sujui mukavasti syöden ja nukkuen ja Lauantaiaamuna ajelimme sitten reippaasti suoraan Västeråsiin.

 

Suomiedustus juuri parkkeerannut Tapahtumapaikalle. Alue oli pienkoneitten käytössä oleva nurmikenttä.

 

Kamoja alettiin purkamaan autosta kiireellä jotta ehditään korkkaamaan paikka ennen termojen heräämistä.

 

Ristolaisen Heikki korkkas paikan ekana Suomalaisena tänävuonna. Jukka levittelee kans jo siipeä.

 

Itse ponkaisin seuraavana ilmaan. Takana näkyy osallistujien majoitusalue. Startti ja laskupaikat oli nauhoin erotettu toisistaan. Hiukan oli turhan ahdas tuo starttialue suurelle porukalle, vain muutama liidin sopi kerralla starttiin. Porukkaa oli saapunut tapahtumaan Puolasta asti.

 

Nurmikenttä sijaitsi suurella peltoalueella Västeråsin länsipuolella.

 

Lähdin ensin käymään Halstahammar nimisessä Kaupungissa joka näkyy taustalla.

 

Kirkkojakin oli muutama reitillä

 

Halstahammar

 

Tuolla leirintäalueella yövyimme mökissä.

 

 

Seurasin tätä Kolbäcksån jokea joka virtas kohti alueella olevaa linnaa

 

Upea Strömsholm palace hallitsi maisemaa.

 

 

Aamulennon jälkeen kävimme Halstahammarissa leiripaikalla ja syömässä.

Lentopaikalle oli iltapäiväksi järjestetty lennokkinäytös, jossa mm. helikopteri sai kyytiä osaavissa käsissä.

 

Kulutimme keskipäivän termiikkiajan tutkien mm. muiden lentolaitteita

 

Tässä Aarno testaa uuden Italialaisen Polini Thor moottorin työntövoimia.

 

Tuuli oli melko kiivasta kokopäivän ja uskaltauduimme ilmaan vasta kahdeksan maissa Suomen aikaa. Lännestä lähestyi sadealue. Tarkoitus oli käväistä Västeråsissa joka näkyy taustalla

 

Aarno starttas hiukan aiemmin ja tuli jo vastaan minua. Järven takana siintää Eskilstuna

 

Matkalla taas yks kirkko

 

Västeråsin maisemia. Lähemmäksi ei voinut mennä koska valvotun alueen raja kulki kaupungin laidalla.

 

Aika suuri kylä

 

 

Paluumatka sujui melko verkkaisesti vastatuuleen. Takanen oli juuri startannut trikellä ilmaan kun saavuin takaisin

 

 

Eräs pilotti poimi jalkapalloja pellolla olevien keppien nenästä ja kantoi ne mukanaan jalkojen välissä samalle kasalle, melko taitava suoritus. Nautimme vielä illalla järjestäjien loihtiman maukkaan grilliannoksen jonka jälkeen siirryimme leirintäalueelle yöpymishommiin.

 

 

Sunnuntaiaamu valkeni pilvisenä ja tuulisena joten tapahtumapaikalla käynnin jälkeen lähdimme paluumatkalle kohti Tukholmaa. Kävimme tutustumassa mm. Vasa museossa

 

 

Näkötornissa

Taas oli oikein mukava ja onnistunut reissu ja porukka oli hyvä.