Etusivu    Ilmakuvat    Lentopäiväkirja 



LENTOPÄIVÄKIRJA

Tällä lennolla on otettu kuvia paljon enemmän kuin mitä tässä jutussa on esillä. Jos kaipaat kuvaa jostakin lentoreitin kohteesta niin voit kysellä kuvaa sähköpostilla.


Toukokuu 2013

29.5-2.6 Viron reissu

Viron Otepäähän oli taas perinteisesti järkätty lentotapahtuma joka tälläkertaa kantoi nimeä Baltic Sea Open Paramotor Champioships 2013. Kisat piti olla alunperin jo viikkoa aikaisemmin, mutta homma sai uuden käänteen kun tapahtumajärjestäjä halusi välttämättä paikanpäälle kisojen loppujuhla näytökseen Tehvandin stadionille vetonaulaksi tuon minun "lentävän auton" En ollut edes lähdössä tälle reissulle työkeikan takia, mutta nämä hurjat olikin niin täpöllä hommassa mukana että siirsivät koko kisan ja loppujuhlan minun estyneisyyden takia viikolla eteenpäin joten pakkohan tuonne oli sitten lähteä lopulta. Muutkin Suomipilotit innostuivat samantien hommasta ja paikalle kannustusjoukkoihin saatiinkin lopulta 10 Suomalaista Paramotoristia jotka osallistuivat sitten muutamiin kilpailutehtäviinkin.

Ideana oli lentää tuolla "lentoautolla" Stadionin yllä ja jopa laskeutua sillä stadionille. Laskeutumista stadionille pidin alunperin melko mahdottomana suorituksena.

Lento Show mainoskin kertoo jo mistä on kysymys.

 

 

Tuollainen konearsenaali oli matkassa mukana. Neljä ukkoa ja viisi mosaa + "lentävä auto" Rintterin perässä.

 

Saavuimme Otepäähän keskiviikkoiltana ja heti meille alettiin järkkäämään numeroita rintaan ja pyydettiin kiireesti siirtymään kisa-alueelle iltalentotehtävään, jonka kuitenkin vesisade vesitti siirtäen tuon economy-tehtävän torstai-aamuun.

Tässä tuo tuttu Paluperan kilpailupaikka josta sitten Lauantaina pitäisi startata "lentoautollakin" ilmaan.

Tämän torstai aamuisen kolmiolentokisan aikana oli aikaa ottaa kuviakin.

 

Kisa-alue

 

Kolmiolennon eka käännepiste minulla Röngun kylä

 

seuraava käännepiste eteläänpäin Puka

 

Tämä kolmiolentotehtävä oli ihan mielenkiintoinen, eli siinä punnittiin pilotti koneineen ennen starttia ja startin jälkeen jolloin saatiin selville kulutettu polttoainemäärä. lentoaika yksi tunti. Mukana GPS tallennin, lähtö ja paluu piti tehdä saman karttaan piirretyn ympyrän kohdalta ja kolmiolennolta paluun piti osua kuuden minuutin tarkkuudella samaan lähtöympyrään. Kolmio pitäisi olla mahdollisimman suuri ja painoindeksiin sidottu kulutus mahdollisimman pieni.

Suomalaisilla ei oikein mennyt putkeen tämä tehtävä eli melkein kaikki sortui johonkin pikku virheeseen kuten breafingissa mainitun ja pellolle lipuilla merkatun laskeutumisalueen ulkopuolelle laskeutumiseen jolloin kaikki pisteet menetettiin. Yhdeltä tais oma Gps lopettaa tallennuksen ja yksi pilotti ei muistanut lentää loppuympyrän yli. Ainoastaan minä muistin kaikki säännöt jolloin pisteitä ropisi tehtävästä ihan hyvin, eli koko kisan kuudenneksi paras tulos.

 

Suomenlippu kuitenkin liehui komiasti salossa kisapaikalla.

 

Seuraava tehtävä oli heti perään, eli termo / suunnistustehtävä joka oli vieläkin mielenkiintoisempi, eli taas koneet punnittiin ennen ja jälkeen, lentoaika 2 tuntia plus miinus 3 minuuttia paluuseen. Kartalle oli piirretty kolme koukeroo joita piti seurata mahdollisimman tarkasti lennetyn jäljen piirtyessä taskussa olevaan GPS tallentimeen, kuten edelliselläkin lennolla. Termoja sai käyttää apuna bensaa säästämässä kukin taitojensa mukaan. Itse en juuri termoista piitannu vaan keskityin viivojen seuraamiseen joka tais olla ihan viisas päätös antaen tulokseksi kisan neljänneksi parhaan suorituksen. Smolanderin Timo oli seitsemäs, muut Suomalaiset eivät osallistuneet tähän tehtävään.

Seuraava kisatehtävä lennettiin Torstai-aamuna johon Suomalaiset erikoisvahvistusjoukot olivat saapuneet edellisenä yönä. Aamutehtävässä kierrettiin Pyloneita kelloa vastaan. Tässä Suomalaiset vahvistusjoukot näyttivät kyntensä ja tuloksena ensimmäinen (Mika Schwach), toinen ( Timo Lauttamus) ja yhdeksäs ( Antti Lauttamus) sija.

Me tuollaisiin äkkinäisiin suunnan muutoksiin kykenemättömät ja aamu-uniset"para eco suunnistajat" käänsimme tuolloin kylkeä sängyssä suunnilleen samaan tahtiin kuin pojat kääntyili pyloneilla. Toisaalta hyvä kun joukkueesta löytyy omat erikoisjoukot vähä joka osa-alueelle :)

Iltatehtäväkin missattiin koska ohjelmassa oli maisemalento Tartossa.

Ilmaan startattiin Tarton koillispuolella olevalta vanhalta sotilaskentältä. Tarton iso kenttä meni kiinni ilta seitsemältä joten ihan rauhassa saimme lentää reuhottaa kaupungin yllä. Virossa kuulemma saa lentää 150 metrin korkeudella asutuksen yllä.

 

Vanha sotilaskenttä Tartossa on otettu hyötykäyttöön toimien mm. autojen välivarastoalueena. Meilläpäin tällainen kenttä olis hyvin helposti harrasteilmailukäytössä, jaa mutta onhan tämäkin, ainakin nyt :)

No mitäs siellä taas lonitaan, kiitotiehän on ollut vapaa jo vuosia :)

 

 

 

Heti vain kaupunkia kuvaamaan.

 

Keli oli vielä paikkapaikoin melko terminen. Kirkon torneja työntyi Tarton taivaalle melko monta, kaikkia ei viitsinyt edes erikseen kuvata.

 

 

Komia "laulurinne"

 

Oh hoh! paramotoristin mekka keskellä kaupunkia. Tuossahan järjestäs vaikka näytösluontoset Pylon kisat.

 

Hiukan yleiskuvaa. Kiersin koko kaupungin.

 

 

Tämä taitaa olla vanhempaa Tartoa

 

Tämä näytti ilmasta käsin merkittävimmältä kohteelta

 

Aika erikoinen "jenkatalo"

 

Tämäkin oli erikoinen, eli osa huoneistoista tyhjän päällä korkeella.

 

Tarton Itäreunan maisemaa

 

Aikalailla tulvaherkkää aluetta kaupunkia halkovan Emajoen varrella.

 

Suuri "Venkuloitten" täyshoitola kaupungin Kaakkoiskulmalla.

 

Emajoki elävöittää ja piristää maisemaa.

 

 

Ei me olla näköjään ainoita pärrääjiä Tartossa

 

Sirkus on saapunut kaupunkiin.

 

Tällaista tuttua "Venäläistyylistäkin" maisemaa osui matkalle.

 

Sitten Kaupunkikierroksen jälkeen kentälle takaisin laskuun. Jukka olikin vasta näköjään lähdössä lennolle koska tuuli oli meidän lähdön jälkeen voimistunut liikaa. Puut tosiaan heiluikin aikalailla kun tulin laskuun.

 

Raimolla oli ollut myös huonoa tuuria startissa, eli Trike kaatui puuskaisessa tuulessa estäen lentoonlähdön. Timolta kiilas kone kiinni lennon loppumetreillä, eli aika monenlaista vaikeutta tähän lajiin mahtuu.

Sitten takaisin Otepäähän ja nukkumaan. Perjantaina lennettiin viimeinen kisatehtävä joka oli pelkkä tarkkuuslasku koska pylonit eivät pysyneet kovassa tuulessa pystyssä.

Tässä tehtävässä kaksi Suomalaista pääsi pisteille (Lauttamukset Antti ja Timo). Itse laskeuduin kaikista tarkimmin mutta meni vajaa puolimetriä väärälle puolelle viivaa joten tuloksena nolla pistettä.

Näin oli kisat kisailtu purkkiin ja saatoimme alkaa keskittymään Otepää Lennu Show Loppuhuipennusjuhlaan.

Tässä kisatulokset: Itsellä meni ihan hyvin, osallistuin kolmeen tehtävään ja kahdesta tehtävästä sain pisteet ja tuloksena vaatimattomasti "Suomen paras" :)

 

 

Lauantai-aamuna Priiffattiin Tehvandin lentotapahtumaa joka alkoi viideltä iltapäivällä yleisön tutustumisella meidän lentolaitteisiin Tehvandin Stadionin pääportilla. Yleisöä oli melko hyvin tullut paikalle.

 

"Lentoauto" kiinnosti kaikkia.

 

Tämä Lento Show oli niin kova sana Virossa että paikalle oli tullut oikein kaksi TV-kanavaa jotka tekivät ja ajoivat ulos tuollaiset pätkät:

http://www.reporter.ee/2013/06/02/otepaa-taevas-lendas-auto/

http://www.tv3play.ee/play/312689/?autostart=true

Tämä minun "Lentoauto" oli pääroolissa tapahtumassa eli sillä piti ajella ja kiihdytellä Potkurityönnöllä Stadionilla yleisön iloksi ennen varsinaisia iltalentoja. Kova tuuli häirits iillalla lentoja Stadionilla tehden ilmasta möykkyistä. Itsellä oli myös hiukan vaikeuksia startissa eli en meinannut saada "lentoauton"siipeä lentotilaan. Lähtö onnistui kuitenkin lopulta kilpailualueelta Paluperalta joka oli kymmenen kilometrein päässä Stadionilta. Lento Stadionille sujui verkkaisesti kovan vastatuulen takia. Otepään keskustaan saavuttuani tein kaksi kierrosta hätävilkut päällä Stadionin kohdalla.

Kuva: Aarno Isomäki

Ilma oli kuitenkinj erittäin röykkyinen joten en edes harkinnut laskeutumista Stadionille vaan lensin auringon ollessa jo maillaan, takaisin sterttipellolle laskuun. Paluumatka sujui kovaan myötätuuleen rivakasti. Näin oli homma purkissa ja näytöslennot suoritettu suunnitelman mukaan.

Tapahtuma päätettiin yhteiseen juhlaan paikallisessa ravitsemusliikkeessä jossa myös oli kisojen palkintojen jako tilaisuus. Sunnuntaina ajeltiin Tallinnan laivaan ja illaksi kotiin.

Hieno reissu ja suuret kiitokset tapahtuman puuhamiehille ja kilpailuun osallistuneille.