Etusivu    Ilmakuvat     Omat kirjoitukset     Lehtijutut     CLEMENTE Paramoottorit



LENTOPÄIVÄKIRJA


 

Helmikuu 2008

21-24.2 Ilmailupäivä Ähtärissä

  Heti ensiksi on todettava, että todella hienosti oli otettu tämä tapahtuma vastaan liitäjien keskuudessa. Porukkaa oli erittäin paljon jäälä. Lukumääristä en osaa sanoa, mutta kymmeniä joka tapauksessa.  Joku oli laskenut, että ainakin yhdeksän liidintä oli yhtäaikaa ollut ilmassa jossain vaiheessa. Väkeä oli saapunut laajalta alueelta  Lahdesta, Salosta, Turusta, Somerolta, Hesasta, Tampereelta ja Jyväskylästä muutamia mainitakseni. Kelit suosivat tapahtumaa todella hyvin. Auringosta sai nauttia kaikenaikaa ja yleisöäkin hieno ulkoilukeli ja erikoinen tapahtuma veti paikalle yllättävän paljon.    Kuvia Perjantailta ja Lauantailta.  Sunnuntaina ei lennetä kovan tuulen takia ja maanantaina mahdollisesti vielä oppilashinauksia ainakin.  Muuten väki häipyi jo omille teilleen lauantain jälkeen.  Tarkkuuslaskukisa jatkuu mahdollisesti vielä Maanantaina. Osallistuminen kisaan on ollut jostainsyystä vaimeaa. Liekö syynä Informaation puute kisaan osallistumisesta.  

Leiri Perjantaina puolenpäivän maissa.

   

Pakarisen Matti veteli yleisöö ilmaan vetovarjolla ja asiakkaita oli melko paljon. Kuvassa minun äiti lähdössä ilmaan ensimmäistä kertaa tällaisilla kevyemmillä vehkeillä.  Myöhemmin kertoi, että korkeemmalle olis pitänyt päästä, senverran mukava kokemus.  Tuostahan se minunkin ilmailukipinä syntyi.

 

Velipoika ei meinannut päästä ilmaan, kun ei kelkan matto pitänyt.

   

Lauantaina vieraili paikalla myös isompaa kalustoa. Nummijärven Matti oli lähtenyt katsomaan tapahtumaa ponttoonikoneella.

   

Takasella oli kätevä Trike.  Hienosti lähti ilmaan pienellä Speedy siivellä.  Jonkun tuollaisen minäkin sitten laitan, kun ei enää jaksa moottoria kantaa.

   

Hyvin nousi siipi ylös potkurivirran avulla.

   

Mika testasi Clementen Black Magiccia Teguila kakkosella

 

Fly Castellusio  Fly 100 Evo koneella. Vielä BM konettakin hieman hiljaisempi käynti.

     

Kun liitolajeista on kysymys, niin aina sattuu pieniä kommelluksia.  Tässä Takasen tyylinäyte tästä kuuluisasta kilpikonnalaskusta. Hiilikuituhuiska säästyi kolhuilta. Ainakin kolme potkuria särettiin tuolla.  Itse syyllistyin yhteen, kun starttasin testilennolle Tapion PXP F200 koneella. Sivutuuleen tein lähtöä ja siipi kaatui sivulle. Uusin siitä lähdön huonosti levitetyllä siivellä ja sama peli, mutta siipi nousi kuitenkin lentotilaan vinossa, josta sivuheiluri toisellepuolelle, jolloin siitä polvilleen ja kehikko napsahti hiukan liian kovaa jäähän heilauttaen sen potkuriin.  Oli muuten toinen vahingossa säretty mela urallani.  Tapion kanssa päätettiin uusia lento myöhemmin, kun ei ollut varapotkuri mukana.  Kone tuntui muuten melko raskaalta selässä, jopa simppaa raskaammalta.  Käyntiin lähti hyvin potkurista, kun akku ei jaksanut pyörittää. 

   

Terolla potkurin korjaussarja toisessa kädessä.