Etusivu    Ilmakuvat     Omat kirjoitukset     Lehtijutut     CLEMENTE Paramoottorit



LENTOPÄIVÄKIRJA


Huhtikuu 2007

22. 4. 07 Tuuri, Kuortane ja Lapua

Tuurissa röykyteltiin päivällä. Ei siitä vaan osaa nauttia, kun ravistelee kaikenaikaa ja ei meinaa tohtia valokuvata.  Pitäishän se jo tällä ikkää uskoa, ettei keväällä, päivällä ja auringonpaisteella kannattas lähtee taivaalle. lentokiima kuitenkin sumentaa järjen. Onneksi muitakin "järjettömiä" oli pellonlaidalla.    

Korkeelle nosteli kylänpäällä.  Alavuden rajalla kävin Jarin perässä kääntymässä, mutta kun viskely vain yltyi, niin käänsin takaisin Tuuriin.

   

Huutokauppa kuumimmillaan
 

Sitten alas

ja vatsa täyteen huoltoasemalla. Turnee jatkui Kuortaneella,  eli jtk....  

Arto

 


 

ja sitten Kuortaneen harjoitusgolfradalta ilmaan

   
Nokka kohti Kuortaneen keskustaa. Hiukan jo röykytys hellittänyt päivälennosta, ainakin tuossa rannan tuntumassa oli tasaisempaa, kun tuuli kävi järveltä

   
Kirkko aikahyvin naamioitu metsään

   
Urheilevan nuorison hyväksi

     
Ruonan kylä siintää edessä

 
Alkuperäistä rakennuskantaa Ruonassa 

 

Tästä matka jatkuikin kohti Lapuaa.  Alunperin piti vain Kuortanetta kiertää.  Ruokahalu kasvaa syödessä.

Varjostin Jaria takana ja arvasin, ettei Jari tiedä seuralaisesta mitään.  Perässä ei meinannu pysyä, ku siellä speadia poljettiin jalat suorana. Paikallistuntemus auttoi kuitenkin ja oikaisin Lapuanjoen suurimman mutkan, jota jari myötäili uskollisesti. Saavutinkin Tiistenjoen kirkon kokolailla yhtäaikaa.



   

Koskia oli matkalla aika monta

   

Tuohon ABC vieressä olevalle nuolenkärjen osoittamalle heinäpeltoläntille sorvasin laskuun. Kannettuani kamat kevyenliikenteenväylälle paikalle porhalsi hetkenpäästä pari motoristia. kertoivat istuneensa huoltoaseman kahviossa ja nähneensä yhtäkkiä lasista minut. kun kiertelin katulamppujen päällä sorvaten laskua peltotilkulle.  Kovasti kehuivat hurjannäköiseksi ja tosimiesten touhuksi näkemäänsä. Minä tietysti vaatimattomana miehenä vähättelin, että ei tässä ny mitää niin ihmeellistä ole, pensa vaan niin vähissä, että oli pakko tulla alas :)  Luulin, että Jarikin laskeutuu tähän, mutta häipyikin takaisinpäin. 

Oikein mukava lento ja aina on hauska laskeutua eripaikkaan, mistä lähti.  Lapuan hurjalle soittelin aikaisemmin matkalta, mutta en saanu kiinni.  Olisin vain varotellu etukäteen ilmahyökkäyksestä.  

Arto