Etusivu Historia Lajiesittely Koulutus Varusteet Turvallisuus Lentotoiminta Ilmavalokuvaus MOVAlinkit Lentopäiväkirja
Uusia juonia
Tässä syyllinen sydäntalven hiljaiseloon ja maadoittumiseen, eli Innostuin värkkäämään tuollaisen laitteen ja alkuvuoden lentoaika on siten tärvääntynyt tallissa.
Alkukipinän sain
tähän projektiin muutama vuosi sitten kun joku laittoi linkin
tällaisesta Ranskassa olevasta lentolaitteesta. Hienointa tuossa
oli se kun sillä ajeltiin liikenteessä kuten autolla ja silti
sillä saattoi ampaista ilmaan sopivalta pellolta, eli lentävä
auto tuli heti mieleen ja sehän riitti meikäläisen pään
sekoittamiseen. Asia jäi hautumaan mieleen ja kypsyi sitten
paraimmilleen tuossa ennen vuodenvaihdetta. Aika kauan sormi
tärisi Lähetä-napin yläpuolella ennenkö tohdin painaa nappia,
mutta viimein rohkaisin mieleni ja laitoin potkurin tilaukseen.
Vähä mietitytti että onkohan nyt ihan "lääkitys
kohdallaan". Ajattelin kuitenkin että kun potkurin tilaa
ekana niin enää ei voi asiaa perua.
Seuraavaksi kuumeisesti etsimään netistä sopivaa alustaa.
Merkin olin jo päättänyt eli PGO Puggy vaikutti parhaimmalta
vaihtoehdolta alustaksi, kuten tuossa Ranskan laitteessakin oli.
Etsinnän jälkeen päädyin kauppoihin Latvian Riikassa
sijaitsevan liikkeen kanssa.
Puggy saapui vuodenvaihteessa rekalla tänne ja näin lähti sitten vauhdilla projekti etenemään. Seuraavaksi tilasin lentomoottorin Italiasta, eli voimanlähteeksi valitsin voimakkaan 102 heppaisen Simonini Victor 2 plus kaks-tahti ilmailumoottorin. Siiveksi valiintui Apcon laskuvarjon mallinen Raskaisiin trikeihin tarkoitettu malli.
Paljon kului aikaa suunnitteluun. Voitte kuvitella kun ei ollut mitään piirustuksia tai ohjeita rakentamiseen, ainoastaan tuon Ranskalaisen laitteen nettikuvien perusteella sai hiukan hajua rakentamiseen. Kopiointi ei onnistunut koska alusta oli erilainen ja halusin toteuttaa asioita hiukan erilailla eli moottori on erilainen, siiven ripustussysteemi erilainen ym. Suunnittelin kaiken itse ja asensin osat itse paikoilleen, vävypojat hoitivat hitsaushommat.
Kaikenkaikkiaan erittäin mielenkiintoinen projekti joka valmistui kuitenkin yllättävän nopeasti, eli reilut kolme kuukautta ja ryskyn sai ajaa tallista ulos kokolailla testikuntoisena.
Tältä se sitten näytti kun ajoin tallista pihalle.
Koeriipunnat tehtiin hallinosturissa
Sitten alettiin treenailemaan jäällä siiven kanssa.
Hiukan jo siipi keventää eka rykäisyllä Kuva Aarno Isomäki
Vielä ei ihan painopiste kohdillaan eka pompuissa kun etupyörät alempana Kuva Aarno Isomäki
Olosuhteet eivät oikein suotuisat myöhemmissä testeissä. Keväinen kohvajää hyydyttää menon. Kuva Mika Schwach
Kuva Tapio Rautaneva
Kuva Tapio Rautaneva
Vaikka testiolosuhteet sotivat vastaan niin piloteilla oli hauskaa. Kuva Olavi Räty
Testilennot jäivät vielä kesken kun jääkelit loppuivat. Senverran saatiin uutta tietoa että potkuri pitää vaihtaa tehokkaammaksi eli 20 cm lisää pituutta potkuriin jotta työntövoima saataisiin riittäväksi mahdollistaen siten tarpeeksi nopean ilmaan nousun. Hiukan tosin jäi vielä tuon lyhyemmän potkurin säätökin kesken mutta tilasin kuitenkin pidemmän.
Elikkä seuraavaksi homma jatkuu pidemmällä melalla ja todennäköisesti seuraavat harjoitukset pidetään Kauhavan kentällä. Tästä lisää tuonnempana.
Teknisiä tietoja laitteesta:
PPC (Powered Para chute)
eli moottoroitu laskuvarjo (saa lentää movakelpparilla)
Rekisteröity tieliikenteeseen (L7e luokan nelipyörä)
Ajomoottori 250 cm3 nelitahti PGO, nopeus 80 km/h
Lentomoottori 760 cm3 2-Tahti Simonini Victor 2 Plus 102 hp.
Potkuri Woodcomp Classic 170 cm (kuvissa 150 cm) 3 lapainen
säädettävä
Siipi Apco Powerwing MK IV 550 46,3 m2, nopeus n. 60 km/h
Lentomoottorin Polttoainesäiliö 33 ltr.
Ilmassa mahdollisuus ohjata myös ratista kääntämällä (ei
vielä toiminnassa)
Toimintatapa:
Ajetaan starttipaikalle
ja lentomoottori esilämmitetään jonka jälkeen se sammutetaan
Siipi levitetään starttiasentoon taakse ja vedetään
lentotilaan pyörävedolla vastatuuleen
Vauhtia kiihdytetään pyörävedolla jolloin siipi vakautuu
lentotilaan ja potkuri voidaan turvallisesti laittaa pyörimään
ilman
vaaraa että punokset menisivät potkuriin. Kaasua lisätään
lentomoottoriin ja näin noustaan ilmaan. Ohjataan käsikahvoista
jarruttamalla kuten varjoliidintä. Ajomoottori voidaan sammuttaa
kun ollaan ylhäällä. Laskuun tultaessa ajomoottori
käynnistetään valmiiksi ilmassa. Kun ollaan tultu maahan
sammutetaan lentomoottori ja jatketaan eteenpäin menoa
ajomoottorilla siiven lentäessä edelleen vakaasti yläpuolella.
Vauhtia hidastetaan kunnes siipi laskeutuu alas haluttuun
paikkaan ja näin on lento suoritettu ja voidaan siiven
pakkaamisen jälkeen ajella
vaikka huoltsikalle kahville. Kätevää eikö totta?
Näitä lentäviä Puggeja ei ole tiettävästi kuin kaksi koko Euroopassa, eli ei ole juurikaan vaaraa että vastaan ajelis samanlainen värkki :) Huomioarvoahan tällä on vähintäinkin riittävästi, päät kääntyy jokapaikassa takuuvarmasti ja kaikilla on pää täynnä kysymysmerkkejä :)
Juttu TM:ssa 17 / 2010
Uusimmat päivitykset eli 172 cm potkuri ja rattiohjaus asennettu. Nyt odotellaan suotuisia testilento-olosuhteita, niistä tuonnempana.